Steinway Piano Gallery Helsinki esittää: The Nordic Sound of the Steinway Artists haastattelusarja – Suomi
Tämä haastattelusarja kertoo miten heistä tuli pianisteja ja mitä heidän tulevaisuus pitää sisällään. Tässä haastettelussa Janne kertoo muun muuassa miksi akustinen instrumentti on niin tärkeä ja mikä hänestä piti alunperin tulla isona.
Miten matkasi pianon soiton parissa alkoi?
Ensimmäinen muistoni taitaa olla se, kun meille tuli piano kotiin. Olin alle kouluikäinen siinä vaiheessa ja ei kukaan meillä suoraan sanonut, että nyt meillä on tämmöinen piano, että nyt sitä pitäisi soittaa, että kyllä olin itse sen ääreen hakeutunut.
Se kiinnosti kovasti, eikä kukaan mua siihen ohjannut, mutta sitten nopeasti piti valita instrumentti kun konservatoriolle pyrin joskus siinä 7-8 ikäisenä.
Piano oli sen verran suosittu instrumentti, ettei siihen päässyt kun ei ole mitään mitään kokemusta sen soittamisesta vielä varsinaisesti. Isä oli soittanut kontrabassoa ja se valikoitui mun ensimmäiseksi instrumentiksi. Sitä soitin sitten kuusi vuotta konservatoriolla Kokkolassa.
Piano oli kuitenkin siellä kytenyt ja teini-iässä sitten aloin ottamaan muutamia yksityistunteja ja pääsin konservatoriolla Sid Hillen vetämään jazz workshoppiin. Se oli ehkä siinä kuudentoista ikäisenä ja siitä lähti mun pianon opiskelu liikkeelle oikeastaan, että niinkin myöhään.
Muistan, että pianonsoitto oli semmoista mitä halusin oikeasti tehdä ja se oli aika pienestä kiinni sitten lopulta, että monen mutkan kautta päädyin mun alkuperäisen oikean instrumentin ääreen.
Sen jälkeen käytin aika lailla koko vapaa-ajan siihen harjoitteluun ja kaikki viikonloput. Lukion aikana pääsin tuonne Sibelius Akatemian nuoriso-osastolle, joka oli tosi tärkeä juttu siinä vaiheessa. Mikael Jakobsson oli mun ensimmäinen opettaja siellä, ja häneltä opin paljon jazzmusiikin perusteita ja olen kyllä hänelle kovin kiitollinen, että hän opetti mulle siinä vaiheessa niitä tärkeitä asioita.
Siitä se sitten lähti oikeastaan liikkeelle. Muistan lukiossa, kun olin kerran jazzkonsertissa. Mietin silloin, että kun koulukin meni ihan hyvin, että voisi tehdä jotain muutakin ammatikseen. Mutta mietin, että mieluummin haluaisin olla toi pianisti tuolla lavalla, kuin sen arkkitehti siellä yleisössä.
Se oli ehkä semmoinen, että haluan ainakin yrittää ja ei siinä vaiheessa tiennyt mitä se ammatti vaatii todellisuudessa, mutta ajattelin etten antaisi itselle anteeksi, jos en yrittäisi.
Sen verran kovaa se kolahti siinä vaiheessa.
Mikä pianossa kiinnosti?
Ehkä voi mennä vieläkin taaksepäin siellä lapsuudessa;
Vanhemmat kuuntelivat paljon jazzmusiikkia, klassista musiikkia ja käytiin paljon konserteissa. Vaikka en ehkä silloin lapsena muista, että olisin niin hirveästi esimerkiksi jazzmusiikista tykännyt, niin sen muistan, että jos oli jotain illanistujaisia ja sai toimia DJ:nä, niin aika usein olin etsinyt sieltä käsiini Count Basien Big Band levyt ja siellä pianon merkittävä rooli teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Se svengi ja energia olivat semmoisia elementtejä mitkä jäi varmasti takaraivoon siinä kohtaa.
Ja varmasti näillä oli vaikutusta siihen miksi pianosta tuli mulle sellainen, etten sitä unohtanut ikinä, vaikka se oli ollut siellä piilossa lapsuuden.
Niin sitä kautta se piano tuli ja muistan myös niitä ekoja pianotunteja;
Se, että jotain jazzharmoniaa ja sointuja käytiin läpi, niin se vaan kuulosti niin hyvälle. Ja se mahdollisuus kun tajusi, että tässä voi myöskin improvisoida.
Niin ne olivat semmoisia hetkiä. Samaten myöskin se, kun aloin soittaa pianoa silloin kuusitoistavuotiaana niin aloin myöskin tekemään biisejä. Ei sitä kukaan sanonut, että niin pitäisi tehdä, mutta jotenkin se tuntui kiinnostavalta asialta tutkia musiikkia sillä tavalla.
Miten kappaleesi saavat alkunsa?
Sitä on ehkä itse tosi vaikea sanoa mistä se lähtee todellisuudessa. Varmaan musiikkiin vaikuttaa tietenkin koko elämä, jonka on elänyt ja miten sen on elänyt ja missä. Siinä mielessä voisi sanoa, että jos luonto on ollut aina lähellä elämässä, niin se on vaikuttanut paljon siihen.
Konkreettisesti yleensä se kuitenkin lähtee pianon ääressä se asia, että mä improvisoin. Ja siihen vaikuttaa senhetkinen tunnetila ja kenties se mitä sieltä pianosta löytää. Toinen mikä ehdottomasti vaikuttaa, on se musiikki mitä on kuunnellut. Sillä on todella suuri merkitys siihen mihin suuntaan omat sävellykset menee tai oma musiikkityyli yleensäkin. Inspiraatiota saa paljon eri levyiltä ja live-konserteista.
Miten pohjoismaisuus vaikuttaa sinuun artistina?
Tuohonkin on vaikea vastata ehkä yksiselitteisesti. Siihen voisi ehkä joku ulkopuolinen vastata paremmin, että miten mun musiikki eroaa vaikka jostakin muusta. Ja sitten se kontrasti koko jazzmusiikin opiskelussa on se, että kuitenkin ne suurimmat esikuvat on amerikkalaisia ja sieltä se tulee se jazzmusiikin perinne, joka on itsellekin valtavan tärkeä osa sitä musiikkityyliä ja sitä mitä itsekin haluan, mutta samaan aikaan vaikutuksia tulee todella paljon eurooppalaisten soittamasta jazzmusiikista, klassisesta musiikista ja siitä traditiosta.
Ei mua haittaa jos musiikissani kuuluu tää ”pohjoismaisuus” ja luonto vaikka jollakin tavalla, että sehän on vaan hyvä asia. Pienet asiat mihin voi kiinnittää huomiota siinä musiikissa, ehkä semmoinen ajatus siellä taustalla.
Keistä olet saanut vaikutteita?
Kyllä niitä on paljonkin. Ainakin nyt tulee heti ensimmäisenä mieleen pari levyä, jotka isä toi mulle työmatkalta. Ne oli mun ensimmäiset jazzlevyt. Toinen oli semmoinen kokoelmalevy Herbie Hancock Trio ja siellä siellä on muun muassa kappale “Dolphin Dance” ja sitten semmoinen vähän hauskempi jamihenkinen Muffin ́ niminen kappale ja toinen levy oli Bill Evansin “Sunday at the Village Vanguard”, myöskin pianotrio levy. Ne oli semmoisia, että niitä tuli kuunneltua joka ilta sitten. Mitään niistä ei tajunnut, mutta sen verran ymmärsin kuitenkin, että tää on todella hienoa musiikkia ja se meni syvälle johonkin sisuksiin.
Ehkä sitten ylipäätään mihin on myöhemmin tullut itsekin tartuttua ja mikä on aina kulkenut matkassa, on Bachin musiikki. Sen muistan jo lapsesta, että se kaikessa hienostuneisuudessaan myöskin kolahti johonkin tosi syvälle tunteisiin. Se porasi kaiken läpi ja niin tekee edelleenkin. Ja varmasti siinä semmoiset ainekset myöskin jazzmusiikin kanssa sopii yhteen, että siihen on syynsä miksi monet jazzmuusikot ovat sitäkin tutkineet paljon, soittaneet ja improvisoineet. Ja sekin idea siinä, että Bach oli loistava improvisoija itsekin. Tavallaan se yhtymäkohta siinä, että improvisointi on osa sitä musiikkia.
Olemme täällä Sarvikalliossa Tuusulassa. Mitä tämä paikka merkitsee sinulle?
Ollaan täällä Tuusulanjärven Sarvikakalliolla. Tämä on tämmöinen ulkoilupaikka ja tässä avautuu Tuusulanjärvi tuolla. Järvenpää on siellä toisessa päässä ja täällä toisessa päässä on sitten Hyrylä ja tämä on korkein kohta täällä järven rannalla.
Ensimmäisen kerran kun tulin tänne niin oli kyllä semmoinen olo, että nyt ei olla ihan Etelä-Suomessa. Oli niin vaikuttava tämä maisema. Vasta hiljattain muutin tänne, niin en tiennyt, että täällä on tämän näköistä. Jotenkin oletin, että täällä on semmoista matalaa peltomaisemaa. Ehkä sitten tuolla Järvenpää päädyssä on enempi semmoista, mutta täältä löytyy näinkin vaihtelevia maastoja, niin se oli yllätys, hyvä sellainen.
Tässä tietysti kiehtoo se ajatus, että täällä on asunut aikamoinen liuta suomalaisia taiteilijoita 1900-luvun taitteessa, Haloset ja Sibeliukset ja Järnefelt muun muassa ja Aleksis Kivikin aikoinaan.
Tykkään käydä museoissa ja nyt kun täällä vielä asuukin ja osa noista museoista ovat olleet heidän kotitalojaan. Sitä sitten miettii, että hekin ovat täällä asuneet näissä maisemissa ja ovat esimerkiksi kuulleet saman kirkonkellon tuossa vastarannalla. Se tekee tosi mielenkiintoiseksi täällä olemisen. Koko ajan mietin mitä kaikkea hekin ovat tehneet täällä. Elämä on tietysti ollut heillä varsin erilaista, erilainen yhteisö ja täällä on ollut paljon vähempi silloin ihmisiä ylipäätään, mutta kuitenkin on paljon samoja asioita. Järnefelt ja Halonen ovat inspiroituneet valtavasti näistä maisemista ja maalanneet näitä samoja maisemia. Sibeliuksen musiikkiakin on ollut täällä vaikka kuinka paljon. On käyty toisten kodeissa, pidetty soittotunteja ja musisoitu, kotikonserttejakin pidetty.
Tuosta näkyykin tuo Halosenniemi tuossa vastarannalla. Siellä on myös Kallio- Kuninkaala, jossa olen tehnyt suurimman osan mun pianotrio levyistä. Se nyt oli entuudestaan tuttu täältä Tuusulanjärveltä. Mutta tämä paikka on avautunut ihan erilailla nyt kun tänne on muuttanut. Täällä on vahvat juuret.
Kerro vähän tuosta levyntekoprosessissa siellä Kallio-Kuninkaalassa ja mitä olet tehnyt siellä?
Me ollaan tehty mun viimeisimmät Joonas Haavisto Trion levyt siellä ja viimeisin “Offshore” julkaistiin 2019 saksalaisen Membran-levy-yhtiön toimesta. Sinne on aina mahtava mennä tekemään levyä ja se on semmoinen maalaiskartano, jossa studio on siis entisessä navetassa. Ei siellä lehmiä enää ole (hymyilee), mutta Steinway D flyygeli on tosin ja hyvä sellainen. Täällä ei oikein tällä hetkellä ole Suomessa muuta studiota, jossa olisi Steinway. Kallio-Kuninkaala on pianotriolle
aika mahtava paikka, koska siellä on hyvä soitin sekä myöskin rauhallinen miljöö. Kun sinne tulee, niin siellä pystyy täysin keskittymään musiikin tekemiseen. Se on vähän erilaista tehdä kaupungissa studiossa levy. Sinne mennään, mennään takaisin kotiin ja kun astutaan ovesta ulos, niin siinä on kadun hälinää ja kaikkea. Siinä on hyvät puolensa kun tulee tänne. Pulssi laskee ainakin parikymmentä pykälää (nauraa).
Mitä konserttikokemuksia sinulle on jäänyt mieleen?
On paljon ikimuistoisia konserttihetkiä ja niitä on vaikea ehkä pistää mitenkään tärkeysjärjestykseen. Tulee pari mieleen kyllä; Viime kesänä oltiin kiertueella mun trion kanssa tuolla Amerikassa ja päästiin esiintymään legendaarisessa Blue Note Jazz Club:ssa New Yorkissa. Siellä oltiin oltu itseasiassa juuri isän ja veljen kanssa viettämässä mun isän 70-vuotissynttäreitä muutama vuosi sitten ja silloin vielä edesmennyt legendaarinen Chick Corea oli siellä keikalla. Mietin vaan sitä, että jos joku olisi silloin sanonut, että sä tulet vielä esiintymään tuossa lavalla oman bändin kanssa ja soitat omaa musiikkia.. En olisi varmaan sitä voinut siinä hetkessä kuvitella ikinä toteutuvan, mutta siellä oltiin ja se oli hienoa. Historian havinaa oli tietysti siinä koko paikassa ja mulle jäi mieleen erityisesti myös se, kuinka hieno akustiikka siellä oli. Semmoinen jazz klubin intiimiys todella oli siellä käsin kosketeltavaa yhdistettynä siihen, että kaikki oli kuitenkin mikitetty ja tuli PA:sta, mutta se ei tuntunut siltä. Siellä on tietenkin mietitty viimeisen päälle miten saadaan toimimaan kaikki instrumentit mikitettynä niin, että ne kuulostaa akustisilla. Se oli hieno ja upea kokemus kyllä.
Sitten tietysti noi meidän Japanin konserttisalikiertueet ovat olleet hienoimpia kokemuksia omalla uralla tähän asti. Muistan ensimmäisen konsertin, joka oli Tokion Musashino Swing Hall:ssa. Konsertti oli loppuunmyyty ja mä tietysti jännitin sitä ihan älyttömästi ja se oli meidän ensimmäinen konsertti Japanissa ylipäätään. Sitten se hiljaisuus mikä siitä yleisöstä huokui, oli ihan käsin kosketeltavaa, se että siellä ei kukaan yskinyt eikä mitään. Olisi voinut veitsellä leikata sitä ilmaa ja sitten vähän mä jopa jähmetyin aluksi, että miten voi olla näin hiljaista, että pystyykö tässä alkaa soittamaan? No keikka meni sitten tosi hyvin. Mutta siinä tapahtui vielä toisella puoliajalla semmoinen juttu, että kesken mun soolon, se oli steinway D se soitin ja yks parhaista millä olen ikinä soittanut, niin kesken mun pianosoolon katkesi yksi kieli ja siitä tuli tietysti hirveä räsähdys ja säikähdin sitä aluksi, mutta onneksi jatkoin soittoa ja ei siinä mitään. Keikka meni hyvin ja yleisö tykkäsi ja levyt meni hyvin kaupaksi keikan jälkeen. Mutta se oli semmoinen ikimuistoinen todellakin kaikin puolin, se konsertti ja japanilaiset. Se miten pikkutarkasti he toteuttavat kaikki pienimmätkin toiveet ja miettivät etukäteen mitä bändi tarvitsee ennen keikkaa, keikan aikana tai keikan jälkeen. Se vieraanvaraisuus ja sellainen, että on mietitty asioita etukäteen. On uskomattoman hienoa ollut päästä sinne soittamaan semmoisiin kuvioihin.
Pari keikkaa ainakin tulee mieleen mitkä ovat olleet itselle vaikuttavia. Ne tapahtuivat vielä niin, että siinä oli muutama kuukausi vaan väliä. Brad Mehldau kävi Suomessa, esiintyi täällä Helsingissä ja Turussa ja pääsin sinne Turun konserttiin. Se oli erittäin hieno kokemus ja hän soitti melkein 2 tunnin soolopianokonsertin. Olin vaikuttunut siitä, miten hän rakensi sen draaman kaaren siinä konsertissa. Ylipäätään se kokonaisuus vaan oli niin valtavan hieno. Oli vielä hienosti järjestetty se, että päästiin pienellä porukalla syömään mestarin kanssa ja sai siinä vähän kysellä ja tutustua tutustua häneen, niin se oli piste i:n päälle siinä.
Tätä konserttia ennen oli Keith Jarrettin soolopianokonsertti Brysselissä, jossa kuulin ensimmäistä kertaa Keith Jarrettin soittoa. Se oli myöskin hieno kokemus, kun hänhän ei valitettavasti enää pysty esiintymään sairautensa vuoksi. Oon siitä kiitollinen, että ehdin nähdä ja kuulla hänen soittoa myöskin livenä vielä ja se oli erittäin vaikuttava konsertti. Hänen kykynsa saada siitä instrumentista niin erilaisia upeita sävyjä, se oli hienoa.
Ja tulee myöskin mieleen täältä Helsingistä yksi soolopianokonsertti Greg Taborn, amerikkalainen pianisti, oli täällä G Livelab:ssa ja hänen soittonsa oli kyllä erittäin mielenkiintoista. Tosi eri tyylistä kuin nämä kaksi edellistä herraa, mutta hänen kykynsä viedä flyygelin kapasiteetti äärimmilleen, niin se teki kyllä ison vaikutuksen.
Miten matkasi alkoi Steinwayn kanssa?
Se lähti tässä kuutisen vuotta sitten liikkeelle, kun kävin Kööpenhaminassa Juhl- Sørensen pianoliikkeessä. Oli tarkoitus mennä katsomaan sinne semmoista Steinway A mallia, joka oli 10 vuotta vanha ja se oli siellä laitettu esille. Kokeilin sitä ja se oli tosi hieno ja soi oikein hyvin. Mietin ja pohdin pitkään siellä, että olisi tämmöinen kyllä hieno. Mulla oli ajatus, että sitten kun eläkepäivillä semmoisen saisi.. Ja samaan aikaan mietin, että sehän pitäisi saada nytten. Nyt on mun ura menossa! No samaan aikaan sitten Morten (Juhl-Sørensen) oli laittanut sinne esille myöskin tämmöisen ihan uuden, vuoden 2016 mallin ja siinä sitten pääsin kokeilemaan ja vertailemaan näitä kahta eri yksilöä ja kävi selväksi, että tää oli ansa (nauraa). Mä en päässyt siitä enää yli ja piti vaan alkaa miettimään millä keinoin mä voisin saada sen 2016 mallin. Se kuulosti niin upealta! En ole ikinä miettinyt, että uusi flyygeli voi kuulostaa noin valmiilta, että se oli ehkä se yllättävin siinä. Sointi oli niin iso ja toki A mallikin on jo jonkun kokoinen, mutta se kuulosti todella paljon isommalta kuin sen koko. Se soundin syvyys ja samalla se pehmeys oli niin vaikuttava, että se oli se WOW- efekti mikä Steinwayssa on. Ja siitä se sitten lähti.
Mikä on parasta Steinwayssa?
Yksinkertaisesti laatu. Sillä tarkoitan sekä koneistoa että sointia. Se on niin laadukas ja monipuolinen. Soinnissa on samaan aikaan todella paljon lämpöä, mutta myöskin siitä saa kirkkautta, tummuutta, kaikkia sävyjä. Myöskin ihan sama mistä rekisteristä soittaa, niin se tasalaatuisuus, että ei ole heikkoja kohtia oikeastaan yhtään. Alusta loppuun, niin siellä ei ole heikkouksia. Monesti pianot voi olla persoonallisia ja sillä yleensä tarkoitetaan, että voi olla jotain kohtia, jotka ei ole sitten ehkä niin hyviä ja jotkut voi sitten toimia tosi hyvin, mutta Steinwayssa on se, että se yleensä toimii alhaalta ylös ihan täydellisesti. Sen lisäksi Steinway on myös niin inspiroiva, ettei se ole ainoastaan hyvä soitin vaan siinä on vielä se seuraavakin pykälä. Niin kuin oon sanonut, että se mun oma flyygeli esimerkiksi, se on ensimmäinen soitin, joka antaa takaisin tosi paljon. Sitä kun alkaa soittamaan niin se myöskin antaa mulle vinkkejä mihin suuntaan kannattaa viedä musiikkia. Ehkä se tarkkuus vertikaalisella tasolla, mutta sitten tavallaan se vie syvemmälle musiikkiin. Pääsee musiikin syvimpään olemukseen kiinni ja käsiksi. Se inspiroi todella paljon.
Se on niin rikas se sointi, että mä voin soittaa pelkästään ylärekisteristä vaikka tuntitolkulla ja sieltä löytyy aina vaan uutta. Se on niin hieno, jokainen osa alue. Ja sitten se koneiston tarkkuus. Monet tekniset asiat se mahdollistaa ja saa tuntumaan paljon helpommalta. Pianistit ei aina voi valita soitinta ja joudutaan monesti soittamaan sillä mitä on, mutta alkaa ymmärtää muita soittajia kuinka he valitsee todella huolella omat instrumenttinsa ja koko ajan niitä viilaa, mutta pianistit harvoin pystyy siihen vaikuttamaan. Tottakai pianoteknikon kanssa, jos on sellainen käytettävissä vaikka ennen konserttia, voidaan käydä sitä keskustelua. Mutta sitten voi toivoa, että siellä olisi Steinway vaikka.
Mitä sinulle merkitsee olla Steinway artisti?
Olen ensinnäkin todella ylpeä, että kuulun Steinway artistien joukkoon. Olen otettu, että saan olla osa sitä kansainvälistä perhettä. Siinä on niin hieno ja pitkä historia Steinwaylla. Ensinnäkin siinä käsityössä mitä he on tehnyt ja minkälaisia innovaatioita he ovat keksineet pianoon ja kuinka laadukkaan lopputuotteen ovat tehneet.
Esimerkiksi kun pääsi käymään Hampurin tehtaalla ja näki, miten soittimet rakennetaan alusta asti, oli se todella vaikuttava kokemus. Itse arvostan muutenkin käsityötä erittäin korkealle, niin siellä kyllä näki kuinka paljon siihen sitoudutaan ja mistä se muodostuu. Se oli hieno kokemus.
Ja sitten jos miettii sitä Steinway artistien rosteria, niin se on ihan uskomattoman hienoja taiteilijoita täynnä ja voi olla osa sitä joukkoa. Sitä kautta on myös tullut tutustuttua paljon uusiin pianisteihin ja sitä kautta myöskin voi oppia vaikka mitä uusia juttuja. Se on ollut myöskin hieno puoli siinä. Monia hienoja asioita liittyy Steinway artistiuteen. Plus sitten tietysti ihan käytännön esimerkkinä mikä on itselle ollut tosi hienoa: Viime aikoina, kun on ollut paljon ulkomailla keikoilla, niin on voinut käydä harjoittelemassa konserttipäivänä Steinway pianogallerioissa tai studioissa. Pianistina monesti, jos on pidempiä kiertueita, niin siellä tulee sitten loppupeleissä aika vähän soitettua. Matkustetaan paljon ja sitten pitäisi soittaa konsertti yhtäkkiä. Mutta jos on vaikka saksofonisti ja sulla oma foni mukana, niin sä voit vähän lämmitellä aina jossakin hotellihuoneessa ja pitää soittokuntoa yllä. Kesällä viimeksi olin New Yorkissa Steinwaylla ja nyt olin Berliinissä. Oslossa olen ollut kanssa treenaamassa heidän Galleryssä, niin se on ollut tosi suuri apu. Hienoa on ollut sitä kautta tutustua myös paikallisiin Steinwayn jälleenmyyjiin ja aina on ollut lämmin vastaanotto. Tuntuu just nimenomaan, että on osa perhettä. Puhumattakaan tietysti tästä Helsingin Steinway Piano Gallerysta, jossa tällä hetkellä ollaan, joka on kuin mun toinen koti, että on saanut täällä harjoitella ja tutustua näihin eri instrumentteihin. Se on ollut myöskin upea kokemus itselle. Ja tää uusin lippulaiva Spirio I r. Tää on ollut ihan mieletön kokemus, että on päässyt ensimmäisten joukossa tällä työskenteleen.
Miten kuvailisit Spirio Ir flyygeliä?
Se on todella mullistava ja toivottavasti iso osa tulevaisuutta laajemminkin. Voit soittaa ja kuulet saman tien oman soiton akustisesti tuosta vierestä. Se on vähän niinku irtautuisit omasta kropasta. Toki sä kuulet mitä soitat, mutta se ei ole sama kokemus vaan sä siirryt soittajasta kuuntelijaksi. Että kuulet omaa soittoa ja se on todella iso opin paikka koska siinä tulee esille kaikki niin hyvät kuin huonotkin puolet armotta. Mutta se on todella hieno kokemus ja voisin kuvitella, että oppimisympäristöissä tämä tulee olemaan erittäin merkittävää tulevaisuudessa.
Jos miettii, että tekee vaikka levyn ja kuuntelee omaa soittoa sitä kautta, niin sieltä jää sitä informaatiota kuitenkin aina pois aika paljon. Jos vertaa siihen, että soittaa samassa tilassa akustisella instrumentilla, niin ne pienet detaljit mitä se nappaa siitä, niin se tarkkuus on vaan niin uskomaton, että se toistaa sen saman minkä sä just äsken teit. Oon kertonut tätä tarinaa muille instrumenttien soittajille, jos olisi vaikka rumpali, niin heillä ei ole tämmöistä mahdollisuutta. Niin he on miettineet vaan, että olisi se aika jännä fiilis ja niinhän se on. Eka kerta kun sen teki, niin tajusi, että tää on todella mullistavaa. Plus tietenkin se Spirio App katalogi mikä heillä on ja kuunnella sieltä mestareiden soittoa, joita ei ole edes mahdollista livenä kuulla; Thelonius Monk tai Art Tatum esimerkiksi. Heidän soittoaan on otettu alkuperäisiltä levytyksiltä tähän. Ja kuulla siitä akustisesti, niin siinä menee ihan hämilleen minkälainen kokemus se on. Siinä näkee myöskin, voi katsoa ihan koskettimista fyysisesti mitä esimerkiksi Art Tatum vasemmalla kädellä pystyy tekemään ja näkee sitä orkestraatiota myöskin sitä kautta. Se on todella vaikuttavaa, puhumattakaan kaikki klassisen musiikin mestarit Horowitzia myöten. Se on todella hienoa ja katalogia on vielä paljon tsekkaamatta läpi, että odotan vaan innolla, että pääsen vielä kuuntelemaan lisää.
Miten kuvailisit prosessiasi Spirio I r:n kanssa?
No ehdottomasti se helppous tossa on, että sä pystyt soittamaan ja iPadilla kun painat reck:iä ja sun ei tarvitse tehdä mitään muuta. Sun ei tarvitse asetella mikkejä ennen kuin vasta sitten, jos siitä halutaan tehdä levy, niin sitten tietenkin äänitetään se sen jälkeen. Jos haluaa päästä syvemmälle ja vaikka hioa sitä soittoa ja miettiä, vaikka ottaa erilaisia ottoja, niin sä kuulet välittömästi ne kaikki erot siinä ja se on myöskin helppo keino päästä sinne musiikin ytimeen. Tavallaan niitä pieniä asioita voi parantaa sen avulla, kaikki balanssi asiat ja tommoset, ne huomaa siinä todella armottomasti (naurahtaa). Se on ollut hienoa.
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia sulla on?
Yksi unelma on jo toteutunut; tästä tuli mun ammatti. Se on yksi isoimpia unelmia mitä ei ehkä nuorena edes uskaltanut toivoa. Sitä vaan teki, mutta sitten on tajunnut myöhemmin, että siitähän tuli ammatti. Se on ollut iso juttu, että saa tätä ammattia tehdä omilla ehdoilla. Siitä oon todella onnellinen ja sen takia mä aloin alunperin soittamaan. Halusin tehdä sellaista musiikkia mistä mä tykkään itse ja sitten vielä hienointa siinä on, että saa soittaa niin upeiden muusikoiden kanssa. Varsinkin jazzmusiikissa bändityöskentely on kaikki kaikessa. Sitä kautta on tavannut upeita muusikoita ja päässyt soittamaan heidän kanssaan sekä päässyt myöskin tutustumaan vieraisiin kulttuureihin. Niin sitä haluan tietysti ehdottomasti jatkaa, se on yksi unelma.
Tällä hetkellä mulla on työn alla sellainen.. olen vähän palaamassa takaisin juurille ja mulla on poikakuoro taustaa, niin sävellän sellaista teosta, jossa on myöskin jazzelementtejä, yllättäen. Semmoista oon tässä säveltämässä, elikkä tarkoitus on lähitulevaisuudessa käyttää enempi aikaa myöskin sävellykseen. Ja sitten meillä on tulossa hyvän ystäväni Kestutis Vaiginiksen kanssa duolevy, joka käytiin äänittämässä Oslon Rainbow studiossa viime lokakuussa. Sitä tässä juuri parhaillaan myöskin työstetään ja katsotaan ehditäänkö se julkaista tämän vuoden puolella, vaiko ensi vuonna sitten. Sitten on paljon muita bändiprojekteja; Anabasis- yhtye, Susanna Alexandra, sitten mun oman trio ja semmoista freelance työnkuvaa muutenkin ja opetan myös Sibelius-Akatemiassa. Mulla on siellä piano-oppilaita muutamia, niin sitä hommaa kanssa jatkan tässä.
Unelmia on on tietysti; jatkaa esiintymisiä. Se on se mistä oikeastaan elän ja miksi tätä teen. Ne on ne hienoimmat hetket, oli se sitten New Yorkissa tai vaikkapa Tuusulassa.
Minkä neuvon antaisit aloittelevalle pianistille?
Sanoisin, että jos haluaa pianistiksi, niin kannattaa soittaa mahdollisimman paljon akustisella pianolla tai flyygelillä. Se oli ainakin itsellekin tosi merkittävä tekijä. Mä jostain syystä tajusin sen, kun aloin kuitenkin vähän myöhemmin soittamaan ja onneksi Kokkolan konservatoriolla oli siinä mielessä ovet auki. Sinne pääsin aina omin päin vapaana oleviin luokkiin soittamaan flyygeleitä.
Akustisen instrumentin kun tavallaan oppii ja tottuu siihen, niin se avaa hirveästi musiikillisia polkuja ja suuntia. Myöskin instrumentin hallinnan ja tekniikan kehityksen kannalta se on mun mielestä todella olennaista. Toinen mikä liittyy sitten kaikkeen musiikkiin, mutta varsinkin jazzmusiikkiin, kun sitä ei voi nuotintaa kauhean tarkasti eikä silleen tyhjentävästi, niin tärkeää olisi musiikin kuuntelu mahdollisimman paljon sekä levyltä että livenä. Musiikin kuuntelu on tosi paljon muuttunut, koska on kaikki suoratoistopalvelut ja siellä on kaikki musiikki saatavilla, mutta se että keskittyisi vähän enempi aina johonkin tiettyyn artistiin tai levyyn tai kappaleeseen, jotta pääsisi vähän pintaa syvemmälle, niin se auttaa monesti. Kun yhden asian hallitsee hyvin muutkin asiat avautuu sitten sitä kautta. Toki kaikilla on erilainen tapa oppia myöskin. Se pitää muistaa. Mutta musiikin kuuntelu ylipäätään on kuitenkin suuri osa sitä oppimista, ei vain se pianotunneilla käyminen. Itse se työ tehdään loppupeleissä.